sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Näähän kuulostaa melkein biiseiltä..

Melkein kaikki pohjakitarat (oikea ja vasen) soitettuna kaikkiin kolmeentoista biisiin! Käytettiin kunnolla aikaa, vaivaa ja näkemystä sopivasti kokonaisuutta täydentävien kakkoskitarasoundien etsimiseen. Molemmat pohjakitarat äänitetään kukin kolmelle raidalle samanaikaisesti: kahdella eri omiin kaappeihinsa kytketyillä vahvistimella, minkä lisäksi tallennetaan vielä kitarasta lähtevä suora signaali siltä varalta että jälkeenpäin tarvitsee miksauksen yhteydessä äänimaisemaa vielä täydentää. Toisella vahvistimella käädyttiin Carcass-henkiseen repivään vaihtoehtoon ja toiseen löytyi vanhan kunnon HM-2 pedaalin ryydittämää ruotsideathmetal-löyhkää, jotka yhdistämällä syntyi mukavan aggressivinen kokonaisuus.

Kattaus alkaa olla valmis lauluja varten. Ensi viikolla viimeiset silaukset pohjakitaroihin, sitten valmiit raidat muistitikulle jotta työskentely voi jatkua kotistudiossa soolo- ja muiden tilpehöörikitaroiden merkeissä sillä aikaa kun vokaaliäänitykset ovat käynnissä Hästholmenissa.

Keskellä metsää äänittämisessä on myös miinuspuolensa..

Korvat alkavat olla täynnä sahausta, pari vapaapäivää on nyt paikallaan. Aika ottaa hieman etäisyyttä ja palata asiaan myöhemmin tuorein korvin, kuuntelemaan vieläkö kaikki kuulostaa riittävän tiukalta...

Hästholmen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti